Suojellaan Lapsia ry:n Sinä Riität-vertaistukiryhmät Tukea vanhemmille, joiden lapsi on joutunut seksuaalirikoksen uhriksi.

Julkaisuajankohta 16.1.2023 9.33
Tiedote

”Huutava tarve päästä jakamaan omasta äärimmäisen kipeästä asiasta ihmisille, joilla on sama kokemus.” -Vanhempi, Sinä Riität ryhmä

Suojellaan Lapsia ry aloitti Sinä Riität -vertaistukiryhmät vanhemmille, joiden lapsi on joutunut seksuaalirikosten kohteeksi jo vuonna 2021. Ryhmistä saamamme kokemuksen ja palautteiden perusteella on todettava, että valitettavasti tuki seksuaaliväkivaltarikoksen kokeneille perheille ja vanhemmille on Suomessa riittämätöntä. Lasten vanhemmat jäävät todella yksin selviytymään äkillisesti muuttuneesta arjesta, vuosia kestävästä rikosprosessista sekä siihen liittyvien asioiden hoitamisesta. Kaikesta rikosprosessiin liittyvistä haasteista huolimatta vanhemmat kertovat kokeneensa raskaimpana oman lapsen kärsimyksen ja vakavan traumaoireilun. 

Lapsen ja nuoren kokema seksuaaliväkivaltatrauma ja sen aiheuttama psyykkinen oireilu heijastuu usein laajasti sekä koulunkäyntiin erilaisina koulupoissaoloina ja opiskeluvaikeuksina kuin katkoksina harrastuksissa sekä ystävyyssuhteissa. Rankimpina kokemuksina vanhemmat ovat kertoneet omien lasten itsetuhoisen käyttäytymisen ja itsemurhayritykset. Ilman psykososiaalista tukea, tietoa, ja kohdennettua ohjeistusta ja vertaistukea vanhempien taakka on kestämätön. Oman lapsen joutuminen seksuaaliväkivallan kohteeksi ei ole kuitenkaan asia, mistä on helppo puhua tai jakaa edes ystävien kesken. Moni vanhempi ei ole kertonut tapahtuneesta kenellekään usein lapsen yksityisyyttä suojellakseen.  

”Olen saanut varmuutta omaan hyvään vanhemmuuteeni. Hätä ja tuska on helpottaneet paljon.” Vanhempi, Sinä Riität -ryhmä   

Jokaisen vanhemman, jonka lapsi joutuu seksuaalirikoksen uhriksi, tulee saada ammattitaitoista tietoa ja kohdennettua ohjausta lapsensa auttamiseksi. Vanhemmalla tulee olla tarvittaessa mahdollisuus myös lisätukeen ja ohjaukseen matalalla kynnyksellä. Suojellaan Lapsia ry:n “Sinä Riität”-vertaistukiryhmän viesti on selkeä - Oman lapsen joutuminen seksuaalirikoksen uhriksi on usein pahinta mitä vanhemmat ovat koskaan joutuneet kokemaan. Sinä Riität -ryhmistä saatu vertaistuki ja selkeä viesti “Sinä osaat, pystyt ja olet tärkein tuki lapsesi toipumisessa” on antanut toivoa toipumiseen. Ymmärrys ja tuki välittyy jokaisessa ryhmätapaamisessa ja vanhempien keskinäisissä keskusteluissa. Ryhmät ovatkin osoittautuneet vanhemmille tärkeäksi ja toimivaksi tueksi. Vanhemmat ovat saaneet mahdollisuuden käydä läpi kokemaansa turvallisesti ja saatavilla on vertaistukea, kohdennettua tietoa ja ohjeistusta sekä toivoa lapsen ja perheen toipumiseen. 

”Oma jaksamiseni on parantunut ja ymmärrys asioista lisääntynyt, mikä vaikuttaa suoraan lapseeni.”

”Lapsen kanssa olemme puhuneet aiempaa enemmän sekä tulleet läheisimmiksi. ”

”Hyväksyn omat ja lapsen tunteet ja ymmärrän niitä paremmin. Tunnen että sain paljon apua ja tukea vanhempana.” 

”Olen saanut työkaluja ja tietoa, miten pystyn tukemaan lastani. Mikäli on ollut kysymyksiä, joiden edessä olen ollut lapsen kanssa neuvoton, ryhmästä olen saanut ammattilaisten ja vertaisten vastauksia ja kokemusta tilanteeseen. Mielestäni tämä kaikki on auttanut ymmärtämään lapseni tilaa ja tukemaan häntä siinä.” 

”Lapsi on nähnyt, että äiti saa apua, josta hyötyy. Hän on mielestäni rentoutunut ja kertoo enemmän asioistaan.” 

Vanhemman jaksaminen on aina suoraan yhteydessä lapsen toipumiseen ja jokainen lapsiuhri on oikeutettu parhaaseen mahdolliseen tukeen rikoksesta toipumiseen. Älkäämme koskaan unohtako lapsen tärkeimpiä tukijoita toipumisen matkalla - vanhempia. 

Lisätietoa ja ilmoittautumiset
Sinä riität | Suojellaan Lapsia

Suojellaan Lapsia ry toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija, psykoterapeutti Nina Vaaranen-Valkonen & kehityspsykologian asiantuntija Katariina Leivo  
 
Kuuntele Sinä Riität -podcast 
Suojellaan Lapsia ry:n toiminnanjohtaja, erityisasiantuntija, psykoterapeutti Nina Vaaranen-Valkonen ja psykologi Nina Lyytinen keskustelevat aiheesta yhdessä vanhemman kanssa, jonka lapsi on joutunut seksuaalirikoksen kohteeksi. Podcast nostaa esiin vanhempien tarpeen tulla kohdatuiksi, kuulluiksi ja ymmärretyiksi juuri niillä voimavaroilla ja tunteilla, joita he rikosprosessin eri vaiheissa kokevat. Sinä Riität- podcast (suojellaanlapsia.fi)